Akustiset kitarat

Teräskielinen akustinen kitara soi kirkkaasti ja kantavasti, ja sitä käytetään tyypillisesti säestyksessä sekä pop-, rock-, folk- ja country-musiikissa. Nylonkielinen eli klassinen kitara soi puolestaan pehmeämmin ja lämpimämmin, ja sen kielet tuntuvat sormenpäissä kevyemmiltä. Klassinen kitara on vakiintunut valinta klassiseen musiikkiin, flamencoon ja bossa novaan, ja monelle aloittelijalle se on helppo lähestyä ja perinteisesti suositeltu kitaratyyppi ensimmäiseksi kitaraksi.

Myös kaula on erilainen. Klassisen kitaran otelauta on leveä ja tasainen, ja esimerkiksi Takaminen GC1-mallissa satulan leveys on 50,8 mm, kun taas teräskielisissä kitaroissa se on tyypillisesti noin 43-44,5 mm. Leveä otelauta antaa sormille tilaa, mutta pienikätisestä se voi tuntua aluksi laajalta ja vaatia sormilta enemmän venytys- ja puristusvoimaa teräskieliseen akustiseen tai sähkökitaraan verrattuna. Ibanezin FRH-malleissa nylonkielet yhdistyvät kapeampaan, 46 mm:n satulaan.

Kielityyppiä ei kannata vaihtaa kitarasta toiseen. Teräskielten jännitys on huomattavasti nylonkieliä suurempi, eikä klassisen kitaran kaulaa, tallaa ja kantta ole mitoitettu sille, joten teräskielet voivat vaurioittaa kitaraa pysyvästi. Perinteisissä klassisissa kitaroissa ei myöskään ole säädettävää kaularautaa, ja siinäkin tapauksessa kaula on mitoitettu nylonkielten jännitykselle. Klassisia ja nylonkielisiä kitaroita löydät esimerkiksi Takaminen ja Ibanezin valikoimista.

Akustisessa kitarassa suurempi runko liikuttaa enemmän ilmaa, joten se tuottaa tyypillisesti enemmän bassoa ja äänenpainetta, kun taas pienempi runko korostaa keskialuetta ja selkeyttä ja on monelle mukavampi pitää sylissä. Dreadnought on yksi yleisimmistä teräskielisten akustisten kitaroiden runkomalleista. Martin kehitti sen vuonna 1916 Oliver Ditson -yhtiölle, ja omalla nimellään Martin alkoi valmistaa dreadnoughteja vuonna 1931. Nimi viittaa aikansa suuriin taistelulaivoihin, ja malli tunnetaan voimakkaasta ja bassovoittoisesta soinnistaan.

000- ja OM-kokoiset kitarat ovat dreadnoughtia kapeampia ja ohuempia. Martinin vuonna 1929 kehittämässä OM- eli Orchestra Model -mallissa kaula liittyi runkoon 14. nauhan kohdalta, ja malli on vakiintunut valinta sormisoittoon. Jumbo-kitaroista esimerkiksi Gibsonin vuonna 1937 esittelemä SJ-200 tunnetaan leveästä rungostaan ja täyteläisestä soinnistaan, ja Gibsonin J-45 on puolestaan pyöreäharteinen dreadnought, jota Gibson kutsuu nimellä The Workhorse. Pienemmissä parlor-kokoisissa kitaroissa, kuten Takaminen New Yorker -mallissa, sointi on kohdistunut ja keskialuepainotteinen.

Cutaway eli soololovi helpottaa pääsyä ylimmille nauhoille, ja se on yleinen erityisesti elektroakustisissa kitaroissa. Lovi vie hieman kaikukopan tilavuutta, mikä voi vaikuttaa sointiin, mutta moni pitää helpompaa pääsyä ylärekisteriin tärkeämpänä. Eri runkomalleja löydät esimerkiksi Martinin, Sigman ja Takaminen valikoimista.

Kokopuisessa eli all solid -kitarassa kansi, sivut ja pohja on valmistettu massiivipuusta. Laminaatti eli kerrospuu koostuu puolestaan useista ohuista, ristikkäin liimatuista puukerroksista, ja sen pintakerros on usein näyttävämpää puuta. Eli esimerkiksi kitaran kansirakenteista puhuttaessa kokopuisessa eli massiivisessa kannessa on yhtenäinen puulevy, kun taas laminoitu kansi on liimattu useasta ohuesta kerroksesta. Kansi on keskeinen osa kitaran soinnin syntyä, koska se muuntaa kielten värähtelyn ääneksi, ja siksi valmistajat käyttävät kokopuuta mieluiten juuri kannessa. Kokopuinen kansi värähtelee laminoitua vapaammin, ja sen sointia kuvataan tyypillisesti avoimemmaksi ja dynaamisemmaksi. Myös sivut ja pohja vaikuttavat resonanssiin ja sävyyn, mutta niiden vaikutus on yleensä kantta pienempi. Monet soittajat kokevat lisäksi, että kokopuisen kitaran soundi kehittyy soittamisen ja ajan myötä.

Massiivipuun käyttö nostaa tyypillisesti soittimen hintaa, ja laminaattirakenteet ovat yleisiä edullisemmissa akustisissa kitaroissa. Hieman edullisemmissa kitaroissa täyspuinen kansi yhdistetään usein laminoituihin sivuihin ja pohjaan, jolloin suuri osa täyspuun soinnillisista eduista saadaan kohtuullisemmin kustannuksin.

Laminaatin etu on kestävyys: se reagoi kosteuden ja lämpötilan muutoksiin kokopuuta vähemmän, joten laminoitu kitara on käytännöllinen esimerkiksi matkoilla, keikoilla ja koulukäytössä. Kokopuinen kitara vaatii sen sijaan enemmän huolenpitoa kosteuden suhteen. Kokopuisia ja kokopuukantisia kitaroita löydät esimerkiksi Martinin, Cortin ja Siren valikoimista.

Elektroakustisessa kitarassa on sisäänrakennettu mikrofonijärjestelmä, joka muuntaa kitaran värähtelyn sähköiseksi signaaliksi. Elektroakustisessa on mikrofonin lisäksi yleensä myös esivahvistin, jossa on usein äänenvoimakkuuden ja taajuuskorjaimen säätimet ja viritin. Yleinen ratkaisu on tallan alle sijoitettu piezomikrofoni, joka kestää kiertoa hyvin ja toimii kovallakin äänenvoimakkuudella. Takamine toi vuonna 1978 markkinoille Palathetic-mikrofonin, jossa jokaisella kielellä on oma piezoelementtinsä, ja yhtiö tunnetaan erityisesti elektroakustisista kitaroistaan.

Kanteen kiinnitettävä kontaktimikrofoni poimii myös kopan värähtelyä, ja kopan sisälle sijoitettu pieni mikrofoni tuo soundiin ilmavuutta. Monessa järjestelmässä eri mikrofoneja yhdistetään: esimerkiksi Siren A4-mallissa on piezomikrofoni ja kopan sisäinen kondensaattorimikrofoni, joiden suhdetta voi säätää. Ibanezin Talman-malleissa on puolestaan magneettinen mikrofoni.

Elektroakustinen kitara kytketään akustisen kitaran vahvistimeen, äänikorttiin tai PA-järjestelmään, ja lavalla käytetään usein DI-boksia, joka muuntaa signaalin balansoiduksi ja matalaimpedanssiseksi. Studiossa ja hiljaisissa tiloissa akustista kitaraa mikitetään usein ulkoisella mikrofonilla, kuten pienikalvoisella kondensaattorimikrofonilla tai kitaraan kiinnitettävällä instrumenttimikrofonilla, jolloin taltioituu myös kopan luonnollinen sointi. Mikitys onnistuu myös tavallisella akustisella kitaralla, joten elektroniikkaa ei välttämättä tarvita, jos soitat pääasiassa kotona tai äänität mikrofonilla. Vahvistimia löydät akustisen kitaran vahvistimista ja kitaramikrofoneja mikrofoneista akustisille kitaroille.

Ensimmäisessä kitarassa tärkeintä on, että se tuntuu kädessä luontevalta ja on hyvin säädetty, sillä sopivalla korkeudella olevat kielet ja soittajalle sopiva runkokoko tekevät harjoittelusta mukavampaa. Nylonkieliset klassiset kitarat ovat sormille pehmeämpiä ja monelle lapselle ja aloittelijalle luonteva lähtökohta, kun taas teräskielinen kitara sopii, jos tavoitteena on soittaa esimerkiksi pop- ja rock-kappaleiden säestyksiä. Pienempi runko, kuten 000- tai OM-koko, on monelle aikuisellekin aloittelijalle dreadnoughtia mukavampi.

Lapsen kitaran koko valitaan ensisijaisesti pituuden mukaan, koska lapset kasvavat eri tahtia. Suuntaa-antavasti 1/2-kokoinen kitara sopii usein noin 5-8-vuotiaille ja 3/4-kokoinen noin 8-12-vuotiaille, ja täysikokoiseen kitaraan siirrytään tyypillisesti noin 12 vuoden iässä. Suositukset vaihtelevat lähteittäin, joten kitaraa kannattaa mahdollisuuksien mukaan kokeilla.

Valikoimassa on esimerkiksi Ibanezin 1/2- ja 3/4-kokoisia GA-sarjan klassisia kitaroita, Kalan 3/4-kokoinen klassinen kitara ja La Manchan 1/2-kokoinen malli. Ibanezin Jampack-aloituspaketeissa kitaran mukana tulevat kantopussi, viritin ja plektroja. Lasten- ja aloittelijakitaroita löydät esimerkiksi musiikkikasvatuksen kitaroista ja Ibanezin valikoimasta.

Opetuskäytössä kitaroilta odotetaan ennen kaikkea kestävyyttä, helppoa soitettavuutta ja vireen pysyvyyttä. Nylonkieliset klassiset kitarat ovat sormille pehmeämpiä, joten ne ovat monesti luonteva valinta aloittelijaryhmille, ja alakouluissa voidaan käyttää myös 3/4-kokoisia kitaroita, jotka sopivat useimmille oppilaille.

Laminoitu runko kestää kosteuden ja lämpötilan vaihtelua kokopuista paremmin, mikä on etu luokkatiloissa, joissa kitaroita säilytetään ja kuljetetaan paljon. Samaa mallia olevat kitarat helpottavat opettajan työtä, kun soittimet ovat samankokoisia ja niiden säätö ja kielet ovat yhtenäisiä. Opettajan omaksi soittimeksi elektroakustinen kitara on usein käytännöllinen, koska sen voi kytkeä luokan äänentoistoon.

Kitaroiden lisäksi kannattaa varata telineet säilytykseen sekä virittimiä ja varakieliä. Opetuskäyttöön sopivia kitaroita löydät musiikkikasvatuksen kitaroista ja telineitä kitaratelineistä.

Puu kutistuu kuivassa ja turpoaa kosteassa ilmassa, ja akustisen kitaran ohut kansi, pohja ja sivut reagoivat muutoksiin herkästi. Akustiselle kitaralle sopiva suhteellinen kosteus on 45-55 %. Lämmityskausi voi kuivattaa sisäilman selvästi tätä alemmas, ja kuivuminen näkyy esimerkiksi nauhojen päiden terävyytenä otelaudan reunoilla, kielten korkeuden muutoksena ja pahimmillaan kokopuisen kannen halkeamina.

Kitaraa kannattaa säilyttää laukussa, kun sitä ei soiteta, ja kuivana aikana käyttää kostutinta ja kosteusmittaria. Kaksisuuntaiset kostutinpussit, kuten Bovedan järjestelmät, pitävät kosteuden tasaisena sekä lisäämällä että sitomalla kosteutta, kun taas kaikuaukkoon asetettavat kostuttimet lisäävät kosteutta kitaran sisälle.

Kitaran säätö eli setup sisältää tyypillisesti kaularaudan säädön sekä kielten korkeuden ja intonaation tarkistuksen. Useimmat soittajat huomaavat kitaran tarvitsevan säädön kerran tai kahdesti vuodessa, ja usein tarve syntyy vuodenaikojen vaihtuessa. Kostuttimia löydät kostuttimista ja kieliä kitaran kielistä.

12-kielisessä kitarassa on kuusi kieliparia. Matalimmat neljä paria on viritetty oktaavin välein ja kaksi korkeinta samaan säveleen, joten kitara soi täyteläisesti ja helisevästi, ja kieliparien pienet erot luovat chorus-efektiä muistuttavan sävyn. 12-kielinen sopii erityisesti sointusäestykseen ja äänityksiin, joissa halutaan leveä ja kirkas akustinen pohja.

Kaksinkertainen kielimäärä lisää kaulaan kohdistuvaa jännitystä, ja kieliparien painaminen vaatii enemmän voimaa kuin 6-kielisellä. Siksi moni soittaja virittää 12-kielisen puoli tai kokonaisen sävelaskeleen alemmas ja käyttää tarvittaessa capoa. Myös kielten vaihtaminen ja viritys vievät enemmän aikaa. 12-kielisiä kitaroita löydät esimerkiksi Ibanezin valikoimasta ja capoja capoista.

Hintaan vaikuttavat erityisesti puumateriaalit, rakenne, viimeistely ja elektroniikka. Edullisissa kitaroissa runko on usein laminaattia, keskihintaisissa kansi on tyypillisesti kokopuuta ja kalliimmissa myös sivut ja pohja. Lisäksi esimerkiksi rimoituksen ja kaulaliitoksen työstö, luinen satula ja tallanluu sekä mikrofonijärjestelmän taso näkyvät hinnassa.

Myös valmistuspaikka vaikuttaa. Esimerkiksi Martinin Standard- ja 16-sarjan kitarat valmistetaan Nazarethissa Pennsylvaniassa, kun taas Road- ja X-sarjan kitarat valmistetaan Martinin tehtaalla Meksikon Navojoassa. Takaminen Pro-sarjan kitarat valmistetaan Japanissa ja edullisemmat G-sarjan mallit Japanin ulkopuolella. Sigman perusti alun perin Martin vuonna 1970 edullisemmaksi mallistoksi, ja nykyään merkki on saksalaisen AMI Musical Instrumentsin omistama ja sen kitarat valmistetaan Kiinassa.

Kalliimpi kitara ei automaattisesti sovi kaikille paremmin: hyvin säädetty edullinen kitara voi olla miellyttävä soittaa, ja kokopuinen kitara vaatii enemmän huolenpitoa. Eri hintaluokan kitaroita löydät esimerkiksi Martinin, Takaminen ja Sigman valikoimista.