St.Paul's Sound Oy on jo 20 vuoden ajan toiminut äänentoistoalan yritys. Olemme kuitenkin jo olleet Pro äänentoiston kanssa tekemisissä jo 80- luvun alusta alkaen ja seuranneet alan kehittymistä sekä live-keikoilla, kiinteissä asennuksissa että studioissa. Osakeyhtiöksi toiminta muutettiin vuonna 1990.
Myymme hinta/laatusuhteeltaan parhaita Pro äänentoistolaitteita kilpailukykyiseen eurohintaan. Halutessasi suunnittelemme juuri sinun tarpeisiisi sopivan laitteiston, jonka tarvittaessa myös asennamme. Tarvittaessa annamme myös käyttökoulutuksen sopimuksen mukaan.
Yrityksemme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Porin ja Turuntien sekä Hanko-Porvootien risteämässa. Liikkeemme on avoinna joustavasti sopimuksen mukaan ja järjestämme tarvittaessa demotilaisuuksia myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Säntikujan liikkeemme on avoinna: MA-KE 10-18, TO 12-21 ja PE 10-17. Muina aikoina sopimuksen mukaan.
Verkkokauppamme palvelee tietysti kellon ympäri !!


















